Olisiko oikea lääke löytynyt...?

Nyt on tullut käytettyä tuota Concertaa jo sen verran pitkään, että sen olisi jo pitänyt menettää tehonsa jos on menettääkseen. Näin ainakin olen ymmärtänyt. Kuitenkin mulla on sellanen fiilis, että olisin saanut elämäni takaisin vuosien rämpimisen jälkeen. Ainoa paha puoli tässä on se kun lääkettä saa vain huumausainereseptillä, niin en ole varma voiko lääkärini sitä mulle lisää kirjoittaa. Kyllä tuntuisi todella epäreilulta jos tätä ei jatkettaisi vaan mun annettaisiin kärsiä byrokratian takia. Lääkärini ei varmasti mua huvikseen "kiduta", mutta en tiedä mitä lainsäädäntö sanoo kyseisen lääkkeen määräämisestä masennukseen..Jos sitä ei saa määrätä, mutta sen toiminta jatkuu, aioin ottaa yhteyden asioista päättävään henkilöön ja hakea erityislupaa lääkkeen saantiin.. Tämä kaikki tietty sillä edellytyksellä, että lääke ei menetä tehoaan. Huvikseni en syö ensimmäistäkään nappia, niitä menee muutenkin ihan tarpeeksi.

-M-

Sähköä ja huumeita

Pitkästä aikaa päivittämään hiukan tietoja..Kinusin itselleni lähetteen masennuksen sähköhoitoon josko siitä olisi apua tilanteeseeni. Sattui kuitenkin todella huono tuuri kun haastattelijaksi valikoitui koko kaupungin lääke- ja hoitovastaisin psykiatri. Hänen mukaansa mun pitäisi ottaa pitkä sairasloma ja alkaa käymään kaupungin vetämissä vertaistukiryhmissä. Sähköön ei antanut mulle minkäänlaista mahdollisuutta. Aion kuitenkin yrittää uudelleen ja pyytää hoitavaa lääkäriäni kirjoittamaan lähetteen toiseen sairaalaan.

Jotain hyvääkin kuitenkin...Hoitava lääkärini suostui kirjoittamaan minulle lääkettä nimeltä Concerta, jota saa vain huumausainereseptillä ja ei periaatteessa käytetä masennuksen hoidossa. Hän sanoi, että on kokeiltu aikaisemminkin masennuksen hoidossa tätä lääkettä, mutta se on menettänyt tehonsa nopeasti. Nyt viides päivä menossa ja hyvältä tuntuu. Olin viikon juuri sairaslomalla kun oli niin paha olla, mutta nyt tuntuu ihan hyvältä olla taas töissä. Toivottavasti lääke ei menettäisi tehoansa minun kohdallani.

-M-

Edes hetki parempaa

Nyt uusi lääkäri määräs mulle viikko sitten mielialantasaajia ahdistukseen ja uneen. Vähän tuntuu oudolta, että manialääkettä määrätään masennuspotilaalle, mutta nyt kun oon yli viikon sitä syönyt niin kyllä se on ahdistusta poistanut. Alkaa itestä tuntuun siltä, että voi hyvin olla et tähän asti on hoidettu väärää sairautta ja et mulla olis bipolaarihäiriö.. Oikeestaan tosi moni merkki viittaa siihen suuntaan, mutta diagnoosia ei voi tehdä kun minkäänlaista maniaa ei ole havaittu. Sinänsä pelottaa jos mulla se on, se tietäis loppuikää lääkityksessä..

Se siitä..Nyt on takana muutama edes vähän parempi päivä. Oon edelleen vollottanu duunin jälkeen ja ollu tosi alakulonen mut ahistus edelleen lievää ja oon vähä nähny kavereitakin. Nyt pitäis lähtee niiden kans viikonlopuks reissuun ja oon perkele kuumeessa :s Noh, kai mä kuitenkin lähen kun oon viime kuukaudet ollu niin vetäytyvä. En mä kuitenkaan oo vielä alkanu yhtään uskoon et olis menossa sen parempaan kun ennenkään, on näitä hyviä jaksoja ollu aikasemminkin ja sit on tiputtu korkeelta alas. On se silti kiva saada vähän lepoo siltä pahimmalta ololta..Se siitä, kai se pitäis töissä vähän koittaa duuniakin tehä..

Itku

Mä en oikeen tiedä, että oonko mä nyt edistynyt vai mennyt taaksepäin...Paha ahdistus on tuntunut helpottavan parin viime viikon aikana ja pärjään jo vähemmällä annoksella rauhottavia kun ennen. Toisaalta tilalle on tullut massiivinen masennus :( Kun mä pääsen töistä kotiin niin mä alan heti itkemään. Sille ei oikeen edes voi mitään, se vaan tulee. Saatan itkeä tunteja putkeen, lopettaa hetkeksi ja aloittaa taas vähän ajan päästä. Silti ainakin näin alkuun tämä tuntuu helpommalta kestää kun se valtava, painostava ahdistus...Ja toisaalta, tuntuu, että se itku välillä olis ihan helpottavaa. Ei se siis ihan täysin pahasta oo. Mut se et mä itken niin älyttömän paljon saa aikaan sen että nään vielä vähemmän ihmisiä kun ennen, oon ihan eristäytynyt :s

Nyt on edessä viikonloppu ilman tyttöystävää..Pelottaa jo nyt miten siinä tulee käymään kun olen yksin. Onneksi saan ex tyttöystävältäni koiran hoitoon viikonlopuksi niin siitä on ainakin jotain seuraa ja se pakottaa lähtemään ulos sieltä kotoa lenkille muutaman kerran päivässä. Silti pelottaa, että menee kaksi päivää lähes täysin itkiessä, ei se kivaa ole kun sitä ei vaan saa loppumaan.

Perjantai

Nyt on perjantai..Monet odottavat tätä päivää, että pääsevät viettämään viikonloppua ja harrastamaan tai tekemään muuten haluamiaan asioita..Mulle viikonloppu ei merkkaa mitään. Tai oikeestaan ainakin yksin se on melkein vaan pahempi kun työpäivät. Niin huonossa kunnossa mä oon, että en oikeen pysty kavereita näkemään ja se tarkoittaa sitä, että kaksi päivää menee yleensä yksin istuessa :( Onneks tänä viikonloppuna on tyttöystävä seurana. Saan kiittää Luojaa siitä millaisen naisen olen löytänyt. Ainakin tähän mennessä hän on jaksanut olla mun vierellä ja lohduttaa kun on niin paha olla ettei edes puhumaan pysty. Yhdessäkään ei olla vähään aikaan tehty mitään sen ihmeempää kun ahdistus lamaa mut sohvalle tärisemään :s

Sen verran olen päässyt eteenpäin, että olen saanut ajan kahdelle eri psykologille. Toisella kävin jo kerran ja seuraava käynti on maanantaina. Pakko ikäväkseni sanoa, että ensimmäinen kerta ei hirveästi vakuuttanut :( Toiselle psykologille on ensimmäinen aika 28.2.2011 ja siitä miehestä oon kuullut monelta taholta hyvää. Yksi terapeutti on jopa sitä mieltä, että tämä kaveri on paikkakunnan paras psykologi. Toivon niin paljon, että kemiat hänen kanssaan natsaisivat niin, että terapia menisi eteenpäin ja pään sisäiset lukot alkaisivat jo aukeamaan. Mä oon vuoden jaksanut taistella tätä vastaan ja monesti huomaan ajattelevani itsetuhoisesti. Voimat alkavat olla aivan lopussa, jotain olisi tapahduttava. Valitettavasti vaikka terapia toimisikin niin se ottaa aikaa ennen kun olo alkaa helpottaan. Kunpa vaan ei menisi jo toinen kesä täysin piloille mielenterveysongelmien takia...

Outoa..

Kyllä mielenterveys on sitten outo asia..Kaiken pitäis olla elämässä hyvin: on työpaikka, tyttöystävä, ei taloudellisia huolia, kiva asunto yms. mitä normaalisti kuuluu hyvään elämään. Mutta se kaikki on vaan kulissia. Vaikka nää asiat onkin kunnossa, olen sairastunut vakavaan masennukseen ja lähes psykoottiseen ahdistushäiriöön. Hyvä että olen työpaikkani säilyttänyt, takana on jo kaksi sairaalajaksoa joista toinen kesti yli viisi viikkoa.

Vuoden olen tällä hetkellä käynyt psykoterapiassa psykiatrian erikoislääkärillä. Valitettavasti lääkärin kanssa puhe on aina mennyt kemiaan ja sen takia terapia ei ole edistynyt yhtään. Nyt onkin edessä uuden terapeutin etsiminen ja tällä kertaa se saa olla psykologi. Näillä voimavaroilla on vaan vaikeaa käydä läpi tätä kaikkea ja koittaa etsiä sopivaa terapeuttia. Niille kun ei ihan helposti aikoja saa kun kaikki ovat niin täynnä :s



Tästä kirjoituksesta tulee toivottavasti selviytymistarina pahasta mielenterveysongelmasta..Pahimmillaan tästä tulee tilitys siitä miten paljon ihmistä voi vaan kertakaikkiaan ahdistaa ja kuinka se vie mennessään koko elämän: ystävät, muut sosiaaaliset suhteet ja pahimmillaan työpaikan.